Ringettekoulu pyörähtää taas käyntiin syyskuussa 2008
Paikka: Malmin jäähalli
Aika: Sunnuntaisin klo: 16.15-17.15
Hinta: 85€/lapsi (sisältää harkkapaidan, lisenssin, vakuutuksen ja Ringettelehden vuosikerran).
Ilmoittautumiset ja kyselyt
Katja Pasanen 050-563 9023
tai Linkistä vasemmalla "Ilmoittautuminen ringettekouluun".
Ringettekoulusta:
Ringettekoulu on luistelun alkeiden harjoittelua niin vasta ensi kertaa luistimille menijöille, kuin jo hieman luistelua harrastaneille lapsille. Ringettekoulussa jokainen kerta on satua ja satuteemojen mukaan ryhditetty. Tässä koulussa lapsi oppii leikin kautta.
Ringettekoulussa ohjaajat ovat kokeneita jäällä olijoita ja jo ringettekoulussakin pitkään toimineita konkareita neljännen vuoden käynnistyessä tänä syksynä. Vastuuohjaajana toimii Katja Pasanen ja hänellä apunaan Elina Pehrsson, SM kentiltään mukaan kerkiävä Jessica Kantee ja Johanna Kulmala. Lisäksi jäällä on mukana myös apuohjaajia, joilla pelaajakokemuksen lisäksi on kokemusta ringettekoulusta usealta vuodelta. Ringettekoulun joukkueenjohtajien hommaa, laajennetulla vastuualueella, ovat koko neljän vuoden ajan uutteraasti ja ammattitaitoisesti hoitaneet Irma ja Heikki Kantee.
Helsinki Ringeten ringettekoulu oli vuoden 2004 ”Vuoden Ringettekoulu”.
Tervetuloa tutustumaan toimintaamme ja sadun täyteiseen tunnelmaan!
Katja
|